Kasvatusprojektit
Hoito-ohjeet
Myydään
Yhteydenotto

Viljakäärme, Pantherophis guttatus

Yleistä
Viljakäärme, tieteelliseltä nimeltään Pantherophis guttatus (entinen Elaphe guttata), kuuluu kuristajina tunnettuihin rottakäärmeisiin, joka kokonsa puolesta lasketaan pieniin tai keskisuuriin käärmeisiin. Aikuisen eläimen koko voi vaihdella lokaaliteetin populaatiosta riippuen 60–150 senttimetrin välillä, ja painoa voi kertyä luonnossa 700–800 grammaa. Viljakäärmeen pää on pieni ja tylppäkuonoinen, ja se on vain hieman leveämpi kuin käärmeen kaula. Selässä kulkee rivi isoja satulaläikkiä, joita reunustaa musta rengas. Lisäksi kyljissä on pienempiä täpliä. Kuviot ovat väriltään punaisia, punaruskeita tai oranssinpunaisia, ja pohjaväri voi olla oranssin, ruskean tai harmaan sävyinen.

Lajin levinneisyysalue kattaa Yhdysvaltojen kaakkois- ja keskiosat. Karkeasti arvioiden alue jää Philadelphian, Miamin, New Orleansin ja Sain Louisin muodostaman nelikulmion sisälle. Viljakäärmeet elävät hyvin vaihtelevissa ympäristöissä, ja ne viihtyvät sekä kuivassa että kosteassa ilmastossa. Suurimmassa osassa levinneisyysaluettaan viljakäärmeet elävät kuivissa mäntymetsissä sekä ruoho- ja pensasmailla. Levinneisyysalueen eteläisissä osissa ja Floridan eteläkärjen saarilla viljakäärmeiden elinympäristö on trooppista metsää ja suota.

Viljakäärme on elintavoiltaan semi-fossoriaalinen eli se viettää suuren osan ajastaan maan alla. Käärmeet piileskelevät karikekerroksen ja kivien alla, ontoissa puunrungoissa, nisäkkäiden käytävissä ja kivikasoissa. Ihmisasutuksen lähellä viljakäärmeitä voi löytää viljelysmailta, puutarhoista, hylätyistä putkistoista ja jopa rakennusten perustuksista. Vaikka viljakäärme on enimmäkseen maassa elävä laji, kiipeilee se melko ketterästi. Toisinaan viljakäärmeitä on löydetty puista jopa 10 metrin korkeudelta. Viljakäärme on hämäräaktiivinen ja liikkuu enimmäkseen illalla auringon laskettua sekä toisaalta varhain aamulla.

Luonnonvaraiset viljakäärmeet puolustautuvat ahdistelijoita vastaan aggressiivisesti ja voivat ruiskaista vihollisen päälle pahanhajuista eritettä postanaalirauhasistaan. Viljakäärmeet syövät luonnossa pieniä jyrsijöitä, linnunpoikasia ja -munia, lepakoita, liskoja ja sammakoita. Poikasten ravinto koostuu lähinnä liskoista ja sammakoista. Elinalueensa pohjoisosissa viljakäärmeet horrostavat lokakuulta maalis-huhtikuulle, mutta eteläisimmillä alueilla käärmeet ovat usein aktiivisia ympäri vuoden ja voivat jopa lisääntyä talvikuukausina. Tavallisesti viljakäärmeet kuitenkin parittelevat huhti-, touko- tai kesäkuussa ja poikaset kuoriutuvat heinä-syyskuussa.

Viljakäärme on maailman suosituin lemmikkinä pidettävä käärmelaji, sillä se on helppohoitoinen, myrkytön ja yleensä helposti ihmisten käsiteltävissä. Laji on sopeutuvainen ja hyvällä hoidolla elinikä voi olla jopa 20 vuotta. Koska viljakäärmeitä on jalostettu terraarioelämään jo 1970-luvulta lähtien, lajista löytyy nykyään valtavasti erilaisia väri- ja kuviomuotoja; väriskaalaa löytyy ruskeasta kirkkaan punaiseen, keltaiseen, harmaaseen ja vaaleanpunaisen eri sävyihin.

Ruokinta
Vankeudessa viljakäärmeet syövät erikokoisia pakastehiiriä ja pieniä rottia. Ruoan koko suhteutetaan käärmeen kokoon; sopivan kokoinen ruoka on yhtä isoa tai hieman isompaa kuin käärme on paksuimmasta kohdastaan. Tämä vastaa ruokaeläintä, joka on noin 10% käärmeen painosta lukuunottamatta poikasia. Käärmeen kasvaessa ruoan koko näin ollen tietysti suurenee. Vaihtoehtoisesti välillä voi antaa kahta pienempää ruokaeläintä yhden suuremman tilasta; tämä on hyvä tapa varsinkin kasvavien poikasten kanssa, jotka eivät tule kylläisiksi yhdestä hiiren pinkistä, mutta ovat liian pieniä syömään suurempia ruokaeläimiä.

Ruoka sulatetaan hyvin kuumassa vesihauteessa ennen sen tarjoamista. Ruoan voi laittaa joko paljaaltaan tai esimerkiksi pakastepussissa veteen ”lillumaan”. Tärkeintä on, että ruoka on lämmintä ja täysin sulanutta sitä tarjottaessa. Mikrossa ruokaeläintä ei saa sulattaa! Sisäelimet kuumenevat mikrossa nopeasti ja voi aiheuttaa ruokaeläimen räjähtämisen. Huoneenlämmössäkään ei ole hyvä ruokaa sulattaa ruokaeläimen suoliston nopean mätänemisprosessin vuoksi.

Viljakäärmeiden ruokintaväli on suhteellinen käärmeen kokoon; käärmeen kasvaessa ruokintavälin pituutta kannattaa myös kasvattaa. Pienet poikaset on hyvä ruokkia 4-6 päivän välein, n.100 grammaiset 7-10 päivän välein ja yli 200 grammaiset 10-14 päivän välein. Yli 300 grammaiset nuoret käärmeet kannattaa ruokkia 2 kertaa kuukaudessa ja sitä suuremmat aikuiset noin kerran kuussa, riippuen hieman ruokaeläimen koosta. Jos ruokaeläin on liian pientä käärmeen kokoon verrattuna, niin käärmettä voi ruokkia hieman useammin seuraten samalla käärmeen kasvua ja käyttäytymistä. Viljakäärmeet lihoavat erittäin helposti ja laiskistuvat (eli lakkaavat liikkumasta terrassaan), jos saavat liian usein ruokaa. Mikäli käärme alkaa lihoa eli sen kloaakin lähellä näkyy selkeä pehmeän tuntuinen rasvakertymä, kannattaa ruokintaväliä kasvattaa. Lihavuus on myös matelijalle haitallista ja aiheuttaa helposti ongelmia terveyden suhteen sekä lyhentää käärmeen elinikää.

Ruokinta ei ole päivän tarkkaa hommaa ja välillä voi hyvin pitää poikastenkin kanssa pitempiä välejä. Kerran vuoteen talvella on myös hyvä pitää paastoaika (poikasilla 2-3 viikkoa, aikuisilla pari kuukautta), sillä luonnossa viljakäärmeet talvehtivat paastoamalla ja kylmillä alueilla horrostamalla. Varsinaisen talvilevon pitäminen viileässä on makuasia eikä ole välttämätöntä, mikäli ei aio lisäännyttää käärmettä. Kevyemmän levon voi suorittaa sulkemalla lämmittimet terraariosta paaston ajaksi, jolloin saadaan luotua käärmeelle kunnollinen vuodenaikarytmi. Lämpöjä ei kuitenkaan saa laittaa kiinni ennen kuin on sulattanut viimeisimmän ruokansa ensin kunnolla.

Terraario ja olosuhteet
Täysikasvuisen käärmeen asumukseksi soveltuu esimerkiksi 150 litrainen terraario, mutta alle vuoden ikäisen tai alle 100g painavan käärmeen terraarioksi sopivat parhaiten noin 10-20 litraiset faunaboksit ja varastolaatikot, kuten esimerkiksi SmartStore eli smarttiboksit, joihin on ilmanvaihdoksi porattu tai kolvattu reikiä sivuihin ja kanteen. Pienille poikasille riittävät jopa 3-5 litran boksit. Poikaset karkaavat ERITTÄIN helposti pienestäkin reiästä, joten on tärkeää, että poikanen asutetaan pakovarmaan asumukseen. Poikasia ei myöskään kannata sijoittaa liian isoon tilaan sillä ne saattavat tuntea olonsa turvattomaksi ja stressata liian suuressa ympäristössä ja pahimmillaan voivat jopa lopettaa syömisen. Jos teet käärmeellesi asumuksen vanhasta akvaariosta, pidäthän huolen, että kannen saa kunnolla lukittua. Viljakäärmeellä on yllättävän suuret voimat ja se pystyy siirtämään kannen pois paikaltaan ja karata, mikäli kansi on kiinni vain painojen avulla.

Vaikka viljakäärmeet mielellään kiipeilevät ja luonnossakin niitä tavataan esimerkiksi pensaiden oksilta, terraariossa tärkeintä on riittävä pohjapinta-ala. Pohjapinta-alan tulisi olla vähintään käärmeen pituuden verran laskettuna niin, että terraarion leveys + syvyys = käärmeen pituus. Täysikasvuinen 140cm pitkä viljakäärme tarvitsee siis minimissään terraarion, joka on esimerkiksi 90cm leveä ja 50cm syvä. Korkeutta terrassa saa myös olla, mutta koska viljakäärmeet eivät ole hirveän hyviä kiipeilijöitä, niin korkeutta ei kannata olla liikaa, jottei käärme tippuessaan korkealta satuta itseään. 50-60cm terraarion korkeus on melko optimaalinen.

Terraarion toiseen päähän luodaan noin 28-34 asteen lämmittelypaikka. Viileällä puolella sopiva lämpötila on päivällä 22-26 astetta, eli huoneenlämmön verran, yöllä voi asteet hieman pudota. Lämmöt ja valot on hyvä ajastaa ajastimella niin, että ne ovat yöllä kiinni, jotta käärmeelle tulee vuorokausirytmi sen mukaan. Olosuhteet on helppo luoda pieneenkin terraarioon spottivalaisimella, joka sijoitetaan terraarion ulkopuolelle ja kohdistetaan yhteen nurkkaan lämpöä tuomaan. Vaihtoehtoisesti lämmöntuojana voi käyttää eläinkaupoista saatavia lämpömattoja tai kaapeleita. Lämpömatto sijoitetaan myös aina terraarion ulkopuolelle esimerkiksi terraarion alle, mutta se ei saa lämmittää koko terraarion pohjapinta-alaa. Pienessä boksissa riittää, että lämpömatto kattaa yhden nurkan alan tai korkeintaan 1/3 pohjasta.

Viljakäärmeelle sopiva ilmankosteus on suunnilleen sama kuin normaali huoneen ilmankosteus (n. 30-40%), joten sen terraariota ei siis tarvitse sumuttaa tai ylläpitää erilaisilla laitteilla. Käärmeelle kuitenkin on hyvä sijoittaa asumukseen vesiastia, joka on riittävän suuri, jotta käärme mahtuu sinne kerälle kokonaisuudessaan. Vesiastia itsessään tuo jo lisäkosteutta, ja samalla esimerkiksi nahanluonnin aikaan käärme pääsee ”liottamaan” vanhaa nahkaansa, jotta nahanluonti onnistuu paremmin. Vesiastiaa ei tule sijoittaa lämpimään päähän eli lämpömaton päälle/spotin läheisyyteen, sillä haihtuva vesi nostaa liiaksi asumuksen ilmankosteutta. Nahanluonnin aikaan terraariota voi kevyesti sumuttaa vedellä täytetyllä suihkepullolla.

Pohjamateriaaliksi sopivat esimerkiksi leppähake, lannoittamaton turve ja kuorikate, mutta myös moni muu pohjamateriaali sopii niille, kunhan se imee itseensä jätöksiä eikä pölise (pöly voi ärsyttää käärmeen hengitysteitä). Jyrsijänpuru ja hiekka eivät kuulu viljakäärmeen terraarioon eikä sanomalehtikään ole hyvä materiaali siitä irtoavan musteen vuoksi. Pienillä poikasilla paras pohjamateriaali on talouspaperi, sillä siitä on helppo seurata käärmeen suolen toimintaa sekä se mahdollistaa poikasen syötön suoraan asumukseensa. Terraarioon, jossa etenkin on isopartikkelista pohjamateriaalia (kuten kuorikatetta tai lehtipuuhaketta), ei ole suositeltavaa syöttää käärmettä suoraan, sillä se nostaa riskiä suolitukokseen pohjamateriaalin joutuessa ruokaan. Tällöin käärme kannattaa syöttää erillisessä ruokintaboksissa (esim. vanhassa poikasasumuksessa).

Terraarion pakollisiin sisustuksiin kuuluvat vesikupin lisäksi piilopaikat, joita on hyvä olla vähintään yksi viileässä ja toinen lämpimässä päädyssä. Muu sisustus onkin oikeastaan mielikuvituksen varassa. Viljakäärmeet pitävät etenkin ahtaista piiloista, kuten esimerkiksi erilaisita putkista ja pienistä kookosmökeistä. Käärmeen aktivoinniksi on suositeltavaa sijoittaa terraarioon myös tukevia kiipeilyoksia sekä paljon pohjamateriaalia, jonne käärme pääsee kaivautumaan. Lisäksi terraarioon voi asentaa vaikka roikkuvan korin kattoon, jonne käärme mahtuu kerälle. Käärmeen turvallisuus on kuitenkin syytä pitää mielessä sisustaessa. Esimerkiksi monesti piilona käytetyissä saviruukuissa on pohjassa reikä, jonne käärme voi juuttua kiinni. Myöskään esimerkiksi tuoreita havupuun oksia ei saa terraarion laittaa, sillä niissä oleva pihka on myrkyllistä käärmeille. Ethän laita myöskään terraarioon mihinkään teippiä, sillä käärme voi jäädä siihen helposti kiinni ja loukata itsensä. Katso myös, ettei terraariossa ole osia, jotka voivat tippua käärmeen päälle tai missä on teräviä reunoja.

Viljakäärme viihtyy parhaiten yksin, mutta yleensä (ei aina!) viljakäärmeet tulevat hyvin toimeen useammankin eläimen ryhmissä kunhan käärmeet ovat suunnilleen samankokoisia, terraario on riittävän suuri ja piilopaikkoja riittää jokaiselle. Poikasia ei ole suositeltavaa pitää samassa asumuksessa (pienten poikasten on todistettu jopa syövän toisiaan), mutta jo n. 100g painoiset, hyvin syövät yksilöt, voi kokeilla yhdistää. Monesti yhteiselo sujuu ongelmitta, mutta joskus käärmeet stressaavat seurasta ja tällöin ne pitää tietysti erottaa omiin asumuksiin. Yhdessäasuvat käärmeet ruokitaan aina erillisissä bokseissa eikä suoraan terraarioon, jottei käärmeet vahingossa vahingoita toisiaan.

Mikäli viljakäärmeelle on hankkimassa kaveria, pitää muistaa, että ne lisääntyvät erittäin helposti, joten eri sukupuolta olevia yksilöitä ei tule pitää samassa terraariossa kuin lisääntymistarkoituksessa. Poikasten sukupuolten määritys (eli poppaaminen) ei naaraiden osalta ole koskaan 100% varmaa, joten jos haluat naaras-viljakäärmeellesi kaverin, kannattaa molempien viljakäärmeiden sukupuolet selvityttää sondauttamalla ennen niiden yhdistämistä samaan terraarioon.


Copyright Marjo Suvanto 2019